Kuulin kahvilassa nuorten naisten keskustelun, jossa henkilö totesi, ettei kukaan työnantaja tule palkkaamaan häntä, koska kaikki ajattelevat hänen olevan lisääntymisikäinen. Minun olisi tehnyt mieli kannustaa, mutta mikäli tilanne on tosiaan edelleen tämä, olisin harhaanjohtanut heitä. Päätin siis olla vaiti ja pohtia asiaa. Sanotaan usein, että Suomi on maailman tasa-arvoisin maa ja sukupuolinen tasa-arvo on jo saavutettu! Hetken pohdittuani mietin, että tällainen väite on pöyristyttävä pyrkimys hidastaa kehitystä.
Räikeimmin sukupuolinen epätasa-arvo näkyy työelämässä eli palkkaeroissa ja naisten sijoittumisessa ammatteihin. Naisvaltaisilla aloilla palkkataso on huomattavasti alhaisempi, mikä on aiheuttanut työtaisteluita ja julkista keskustelua. Siispä erot sukupuolten välillä selittyvät vain osittain perhevapaajärjestelmästä, jota päivitettiin edellisellä hallituskaudella. Naiset käyttävät edelleen suurimman osan perhevapaista, koska asenteet muuttuvat hitaasti. Vaikka uudessakin mallissa on kehittämisen varaa, nyt perhevapaiden jakaminen on joustavampaa. Tästä huolimatta on edelleen yleistä, että raskaana oleva joutuu työsyrjinnän kohteeksi esimerkiksi niin ettei määräaikaista työsuhdetta jatketa tai eteneminen uralla tyssää. Jo pelkästään tästä faktasta voisi joku korkeakoulutettu nainen ajatella, ettei perheen perustaminen ole järkevää vaan suuri riski. Tällaisissa perusasioissa ei millään työnantajalla pitäisi olla varaa enää mokailla 2020-luvulla!
Vuonna 2017 naisen euro oli 84 senttiä ja vuonna 2022 se nousi 84,4 senttiin, joten voidaan sanoa edistyksen lähes pysähtyneen. Suomen sijoitus eurooppalaisessa vertailussa on yksinkertaisesti huono (sija 6.) ja olemme saaneet siitä huomautuksia. Palkkojen läpinäkyvyyden edistäminen lisäisi palkkatasa-arvoa, mutta työnantajat vastustavat sitä. Nykyisellä menolla tuskin saavutamme samapalkkaisuutta koskaan. Vuonna 2022 Suomi nousi neljänneksi EU-maiden tasa-arvovertailussa ja viime vuonna sijoitus romahti kahdeksanneksi. Emme ole todellakaan tehneet asian eteen riittävästi.
Joka kolmas nainen on kohdannut lähisuhdeväkivaltaa ja niljakkaita lähentely-yrityksiä luultavasti jokainen. Tuntuu, että henkirikosten määrä on yleisesti ottaen kasvanut tai ainakin ne ovat raaistuneet. Iltapäivälehdet retostelevat niistä niin yksityiskohtaisesti, ettei kohta iltaisin uskalla liikkua enää missään. Meillä on parantamisen varaa lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä ja auttamisen rakenteissa, sillä emme oikein osaa tunnistaa vaaratilanteita, saati sitten puuttua läheisen kokemaan väkivaltaan. Pelkona on joutua itse tulilinjalle.
Positiivisesti ajatellen Suomi on ollut politiikan saralla edelläkävijä myöntäessään ensimmäisenä maana naisille täydet poliittiset oikeudet vuonna 1906. Tästä huolimatta meillä on ollut vain kolme naispääministeriä, joista yhdestä tuli kansainvälinen politiikan ”rockstar”. Yksi lasikatto särkyi, kun nuori ja kaunis nainen käytti suurinta valtaa Suomessa, silti naiset ovat edelleen vähemmistössä johtotehtävissä. Tasa-arvon edistämiseen tarvitaan tahtoa ja jokaisella on sukupuolesta riippumatta mahdollisuus vaikuttaa. Mitä jos pyydät seuraavassa palaverissa sihteeriksi mieskollegaa tai palkkaat nuoren naisen hänen ensimmäiseen työpaikkaansa? Lasikattoja riittää rikottavaksi meille jokaiselle.
Kirjoitus on julkaistu Siilinjärven paikallislehdessä Uutis-Jousessa 15.1.2024
