Vastuun kantaminen tuo hyvinvointia
- Ulla Santti
- Apr 7, 2020
- 2 min read
Updated: Mar 30, 2021
Viime aikoina on ollut ihanaa lähteä lenkille ja laittaa musiikit korville. Koiraihmisenä huomioni on kiinnittynyt valtavaan määrään jätöksiä tienvarressa, enkä voi käsittää miksi niiden kerääminen on joillekin niin vaikeaa. On hyvin helppoa ottaa biopusseja taskuun ja nostaa kakat roskapönttöön. Olisi mahtavaa, jos jokainen nostaisi yhdet kakat oman koiran jätösten lisäksi roskikseen niin saisimme teiden varret puhtaaksi yleisen viihtyvyyden edistämiseksi. Varsinkin nyt koronan aikaan on tärkeää huolehtia hygieniasta muillakin tavoilla, kuin hamstraamalla desinfiointiaineita kaapit täyteen.
Lenkkeily edistää toistakin vastuuseen liittyvää osa-aluetta, nimittäin itsestämme huolehtimista. Emme voi pitää huolta muista lähimmäisistämme, jos olemme psyykkisesti ja fyysisesti huonovointisia. Kuntoilun lisäksi voimme ostaa hyvinvointimme tueksi lanttua ja porkkanaa tukeaksemme samalla kotimaista tuotantoa ja huoltovarmuutta. Nyt on erityisen tärkeää huolehtia kotimaisesta kysynnästä. Yritysmaailmassa vastuullisuus noussee yhdeksi tärkeimmäksi kehittämisen teemaksi myös koronan jälkeen ja nyt on toivoa siitä, että kuluttajat havahtuisivat räikeää viherpesua harjoittavien yritysten boikotoimiseksi. Silti suurimmat päätökset tehdään isojen herrojen ja rouvien pöydissä, koska Science Alertin mukaan vuodesta 1988 tulleista kasvihuonepäästöistä 71 % on monikansallisten yritysten hartioilla. Suomi voi kantaa kortensa kekoon olemalla edelläkävijä ja kehittämällä tehokasta ja vähäpäästöistä teknologiaa kansainvälisille markkinoille. Kritisoidun koronarahoituksen lisäksi yrityksillä on mahdollista hakea tuotekehitysrahoitusta tai tulla mukaan alueellisiin kehityshankkeisiin. On tämä silti aivan kamala katastrofi yritysten ja BKT:n kannalta!
Rahoituksen jakamisperusteiden lisäksi viime aikoina on puhuttanut hallituksen määräys, jonka myötä olemme vastuussa viedä lapset kouluun kahden viikon ajaksi. Nyt arvuutellaan, että millaisia vaikutuksia peruskoulujen avaamisella on koronan leviämisen suhteen ja miten käytännönjärjestelyt, kuten koulukuljetukset saadaan järjestettyä turvallisesti. Etäopetusta ei enää järjestetä ja riskiryhmään kuuluvilla on mahdollisuus anoa Wilman kautta lapselle lomaa perustelluista syistä. Koulut kaipaisivat tarkempia suuntaviivoja opetuksen järjestämisestä, koska heidän tulee noudattaa turvallisuusohjeita. Silti monelle lapselle on tärkeää päästä näkemään kavereita ennen kesälomaa, syödä lämmin ateria ja keskustella opettajien kanssa.
Vastuullamme on edelleen, ettei korona leviäisi vanhempiin ikäluokkiin. Hygieniaohjeita noudattaen voimme lenkkeillä ostokset isovanhemman oven taakse. Ikään katsomatta yksinäisyys on ollut kansakuntamme vitsaus jo ilman koronaakin ja poikkeustila voi viedä yksin asuvalta kaikki sosiaaliset suhteet. Videopuhelut ystäville ja isovanhemmille ovat älyttömän piristäviä, joten tartutaan rohkeasti luuriin ja annetaan apua sitä tarvitsevalle. Maailman avautuessa uudelleen arvostamme sitä enemmän kuin koskaan ennen.
Kirjoitus on julkaistu Siilinjärven paikallislehdessä Uutis-Jousessa 7.5.2020










Comments