Palloilun pääkaupungin naapurissa liikutaan sydämellä!
- Ulla Santti
- May 5
- 1 min read
KalPan, KuPSin ja Puijo Wolleyn menestys on nostanut Kuopion Suomen palloilun piäkaupungiksi ja mestaruushuuma on ulottunut myös Siilinjärvelle saakka. Meilläkin on syytä nostaa rimaa, mutta ei ainoastaan urheilussa vaan arjen liikkumisessa, yhdessäolon mahdollisuuksissa ja hyvinvoinnin lisäämisessä.
Siilinjärvi on kunta, jossa asukkaat arvostavat luonnonläheisyyttä, turvallisuutta ja hyvää arkea. Hyvinvointikertomuksemme osoittaa, että olemme monella mittarilla maan kärkijoukossa. Kuitenkin liikkumattomuus, yksinäisyys ja mielenterveyden haasteet koskettavat meitäkin, aivan kuten muutakin Suomea. Siksi on tärkeää jatkaa määrätietoista työtä kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Arjen liikkuminen on yksi tehokkaimmista keinoista tukea terveyttä ja yhteisöllisyyttä. Meillä on jo hyviä askelia otettuna: maksuton liikuntaneuvonta työikäisille, uudet kevyen liikenteen väylät ja Voimaa vanhuuteen -toiminta ikäihmisille. Nämä toimet osoittavat, että pienilläkin panostuksilla saadaan suuria vaikutuksia.
Nyt on aika viedä kehitystä vielä pidemmälle. Kouluihin ja päiväkoteihin voidaan tuoda lisää liikettä esimerkiksi pelivälinevuokrauksen ja koko perheen ulkoilupäivien avulla. Kyläyhteisöihin voidaan perustaa kävely- ja pyöräilypiirejä, jotka tarjoavat mahdollisuuden liikkua ja kohdata muita. Vapaaehtoisten vetämät ulkoliikuntaryhmät madaltavat osallistumiskynnystä, ja liikkuminen saa rinnalleen yhteisön. Kirjastosta voi tulevaisuudessa lainata liikuntavälineitä, jotta kynnys kokeilla uutta olisi matala. Myös osallistuva budjetointi voi tarjota mahdollisuuden kehittää ulkoliikuntapaikkoja erityisesti nuorten toiveita kuunnellen.
Liikunta ei ole vain urheilua vaan se on mielen hyvinvointia, elämäniloa ja osallisuutta. Liikkuminen kaventaa hyvinvointieroja ja tukee ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, kuten hyvinvointikertomuksemme korostaa. Erityisesti lasten, nuorten ja ikäihmisten kohdalla pienetkin arjen liikunnalliset teot edistävät terveyttä ja nostavat elämänlaatua.
Nyt on oikea hetki rohkaista toisiamme liikkeelle. Kutsutaan naapuri mukaan kävelylle, kannustetaan lapsia kulkemaan kouluun omin jaloin ja osallistutaan porukalla liikuntatapahtumiin. Yhdessä voimme rakentaa liikkuvampaa, terveempää ja yhteisöllisempää Siilinjärveä.
Meistä jokainen voi lisätä arjen aktiivisuutta, joten innostutaan lisääntyvästä auringonvalosta. Nähdään lenkkipolulla!
Kirjoitus julkaistu Uutis-Jousessa 4.6.2025





Comments