top of page
  • Writer's pictureUlla Santti

Puhe kunnanvaltuustossa 16.12.21

Hyvät kunnanvaltuutetut ja kuntalaiset,


Kuten olemme jo aikaisemmissa puheenvuoroissa kuulleet, kuntamme talouden tilanne on hyvin huolestuttava, eikä sote-uudistus tule tuomaan ratkaisua tai helpotusta viivan alle. Koska talousarvio on alijäämäinen, niin tilintarkastaja tulee huomauttamaan siitä, koska se ei vastaa kuntalain vaatimuksia. Talousarviossa on epärealistisen pieni toimintamenojen kasvu ja toiveikas verotulojen kasvu. Jatkuvasti vaaditaan suuria leikkauksia ja sekään ei tunnu riittävän. Miten kauan pystymme elämään talouskurimuksessa?


Tavoitteenamme on jatkossakin väestönkasvu: miksi sitten ensi vuodelle on merkitty, että väestön määrä pysyy samana? Väestön ikääntyminen huolettaa koko maassa, eikä Siilinjärvi tule olemaan siinä poikkeus. Olemme suunnitelleet tekevämme suuria välttämättömiä investointeja Ahmon koulukeskukseen, mikä on myös taloudellisesti järkevä investointi tulevaisuuteen. Meidän tulee päästä eroon viipaleratkaisuista ja edistää energiatehokkuutta. Myös palloiluhalli on investointi tulevaisuuteen ja sitä on odotettu pitkään, koska liikunta on noussut koronan aikana ihmisten henkireiäksi.


Me Vihreät haluamme nostaa katseen tulevaan. Luonto on ollut ihmisille tärkeä virkistäytymiskeino koronapandemian aikana. Mielenterveydellisistä syistä meidän tulee pitää huolta myös asuinympäristöstä ja pystyä jatkossakin liikkumaan luonnossa. Siilinjärven Vihreät eivät kannata Yaran laajennusta, koska luontoa ja ihmisten omaisuutta ei voida uhrata talouden tasapainottamiseksi. Miten ihmisten omaisuudelle käy, kun Yara julkistaa laajennussuunnitelman ja talojen arvo romahtaa? Vai lunastetaanko talot nykyisillä hinnoilla. Tuskin. Kuntalain ensimmäisen pykälän toinen momentti: ”Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.” Miten Siilinjärven kunta turvaa asukkaille viihtyisän ja turvallisen elinympäristön?


Tarvitsemme Siilinjärvelle houkuttelevia työpaikkoja, jotta paluumuuttajat ja uusi sukupolvi löytää Kultaisen Kauriin kuntamme. Sitra esittää tulevaisuuden visiona maailmanlaajuista systeemistä talouden muutosta, joka perustuu kiertotalouden kehittämiseen ja sen uusiin liiketoiminnan mahdollisuuksiin. Kiertotalous ei tarkoita kirpputoreja vaan teollisuuden sivuvirtoja, biokaasua ja maasta jo kaivettuja mineraaleja, jotka otetaan uudelleen käyttöön. On upea saavutus saada bussilipun hinta kohtuullisemmalle tasolle Siilinjärvi – Kuopion välille. Meidän tulee hyödyntää Siilinjärveä liikenteen solmukohtana paljon nykyistä voimakkaammin ja kehittää vetovoimatekijöitä. Missä on esimerkiksi Pöljän Instagram-kyltti, jossa jokainen ohikulkija käy kuvauttamassa itsensä? Meidän on aika siirtyä menneisyydestä nykypäivään. Lapset liikkuvat nykyään vähemmän ja pihapelien suosio on romahtanut. Meidän vanhempien tulee kannustaa voimakkaammin jälkikasvuamme pyöräilemään ja kävelemään koulumatkoja.


Siilinjärven brändiä tulee edistää ja kasvojenkohotuksen pitää perustua realistiseen asukasmäärän kasvuun. Tämän voimme saada syntyvyyden kasvulla, maan sisäisellä muuttoliikkeellä ja työperäisellä maahanmuutolla. Näistä, työperäisessä maahanmuutossa olemme epäonnistuneet kaikkein räikeimmin, kuten myös muualla Suomessa. Me tarvitsemme Siilinjärvelle työperäistä maahanmuuttoa aivan kaikille aloille. Tarvitsemme englanninkielisen viestinnän ja arvolupauksen kehittämisen lisäksi yhteistyötä hankkeiden ja Kuopion Kaupungin kanssa.


Kiitokset kunnanjohtajalle, viranhaltijoille, kunnan työntekijöille ja kuntalaisille kuluvasta vuodesta.


Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!


Vihreiden valtuustoryhmän puolesta,

Ulla Santti


Puhe kunnanvaltuustossa 16.12.2021. Kuva: Juha Kinnunen.

Valtuuston kokouksen osallistujat vasemmalta: Heikki Jääskeläinen, Ulla Santti, Juha Kinnunen. Tarja Laatikainen osallistui etäyhteydellä. Kuva: Heikki Jääskeläinen.


Recent Posts

See All
bottom of page