top of page

Tasa-arvo on muutakin kuin feminismi

  • Writer: Ulla Santti
    Ulla Santti
  • Feb 21, 2021
  • 2 min read

Updated: Feb 23, 2021

Feminismi herättää hyvin voimakkaita tunteita niin puolesta kuin vastaan ja toisinaan kehitystä haittaavat epäolennaisuuksiin keskittyvät keinot, jotka herättävät vastareaktioita. Meidän tulee edistää tasa-arvoista työ- ja perhe-elämää, sekä vähentää perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kansantaloutemme ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Väitöskirjatutkija Salla Kivelän mukaan Suomi on naiselle Euroopan toiseksi turvattomin maa ja joka kolmas nainen joutuu lähisuhdeväkivallan uhriksi jossakin vaiheessa elämäänsä. Perhevapaat jakaantuvat edelleen hyvin epätasa-arvoisesti, sillä esimerkiksi vuonna 2019 THL:n mukaan naiset käyttivät 98 prosenttia vanhempien kesken jaettavissa olevista vanhempainrahapäivistä. Tämä vaikuttaa suoraan naisten urakehitykseen kohonneena kuluriskinä palkata nuori nainen ja toisaalta urakehityksen tyssäämisenä, mikäli kotona vietetty aika venyy useamman vuoden mittaiseksi.


Asennemuutos on jo kuitenkin alkanut jalkautua, sillä nuoremmat sukupolvet pitävät tasa-arvoa ja monikulttuurisuutta lähes itsestäänselvyytenä. Toisaalta heillä on kova tarve toteuttaa itseään, eikä niihin suunnitelmiin välttämättä kuulu lainkaan perheen perustaminen, mikä häiritsee kuntien- ja valtion politiikkaa. Näitä ikäluokkia ympäröivät luksusmerkit ja sosiaalisessa mediassa jaettavat kokemukset. Taloudellista epätasa-arvoa tulisi lieventää niin, että jokaisella nuorella ja lapsella olisi mahdollisuus löytää harrastus tulotasosta riippumatta. Media on nostanut viime aikoina esiin raakoja koulukiusaamistapauksia, ja meidän pitäisi pystyä havaitsemaan yksin jäävät lapset varhaisessa vaiheessa. Koronan vuoksi meidän tulisi varautua sosiaalihuollon haasteisiin ja mielenterveyspalveluiden kasvavaan kysyntään.


Tämä tarkoittaa myös ikääntyneille suunnattuja palveluita, sillä kotihoidon palveluiden tarve on kasvanut koronarajoitusten vuoksi, koska läheisiä tavataan harvemmin. Liikkumattomuus edistää luiden haurastumista ja yksinäisyys muistisairauksien puhkeamista. Nyt voimme vain toivoa, että rokotteita saataisiin Suomeen riittävä määrä, jotta ikäihmiset pääsisivät palaamaan normaaliin elämään. Tilanne on hyvin epäreilu heitä kohtaan, vaikka rajoitusten tarkoituksena on suojella iäkkäämpää väestöämme.

Tasa-arvon edistämisessä olisi hyvä suunnata katse jo eteenpäin. PISAn tutkimuksen mukaan tytöt pärjäävät karkeasti ottaen koulussa poikia paremmin ja sen jälkeen mainiosti myös työelämässä. Tämä tulee ilman muuta näkymään yhteiskunnassamme jollakin aikajänteellä nykyisessä suorituskeskeisessä työelämässä. Tilastollisesti meidän tulisi suunnata panostusta enemmän nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Erityisesti huomiota olisi kiinnitettävä maksuhäiriöihin ja ylivelkaantumiseen. Syrjäytyneillä miehillä myös parisuhteen muodostaminen ontuu, mikä lisää alkoholin käyttöä. Nuorten miesten syrjäytymisen ehkäiseminen lisäisi yhteiskuntamme turvallisuutta merkittävästi, sillä asunnottomista ja vangeista valtaosa on miehiä. Aitoa tasa-arvoa edistäisi, mikäli jokaisella nuorella olisi mahdollisuus löytää itselleen ammatti ja saada hyvät eväät onnelliseen elämään.


Kirjoitus on julkaistu Siilinjärven paikallislehdessä Uutis-Jousessa 4.2.21: https://www.uutis-jousi.fi/nakoislehti/

ree

Comments


©2020 by Ulla Santti. Proudly created with Wix.com

bottom of page